Minua on kutsuttu kylmäksi, itsekkääksi ja turhan ylpeäksi ämmäksi. Oma isoäitini sanoi minua joskus kyykäärmeen seka-sikiöksi. Asioita, joita lapsi ei ikinä unohda..
Olen saanut monesti haukut siitä, etten halua apua. En osaa pyytää apua tai en koe tarvitsevani sitä. Haluan pitää kaikki langat käsissäni, haluan tehdä kaiken itse. Olen kontrollifriikki. Olen itsenäinen ja täysin kykeneväinen tekemään mitä tahansa (tai maksamaan ammattilaiselle, joka tekee sen puolestani). En tarvitse ketään, enkä halua ketään vierelleni. Olen onnellinen yksin.
Nämä kaikki asiat ovat täysin totta. Tällainen minä olen. Tänään sain pienen muistutuksen siitä, miksi en halua pyytää toisilta apua. Nimittäin, kun pyytää apua joltakulta, avaa kaikkien nähtäville omat heikkoutensa. Tunnustaa, että on asioita joita ei voi tehdä itse. Ja kun sitä apua ei saakaan, niin se vituttaa ihan helvetisti. Se tekee muutakin pahaa, mutta rypistän ne mielessäni pieneksi palloksi, jossa päällimäisenä tunteena on vitutus. Niitä muita en halua ajatella.
Miehet pelkäävät menestyviä ja itsenäisiä naisia. He kokevat minut uhkana, haluavat muuttaa minut pieneksi ja heikoksi neidoksi, jonka voivat sitten pelastaa. Miehet haluavat metsästää, eivätkä tiedä miten suhtautua naiseen joka ei suostu metsästettäväksi, ei suostu haasteeksi. Naiseen, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Silloin olen ämmä, noita, tunteeton akka.
En vain ole ihminen, joka näyttää muille tunteitaan. Minut on opetettu olemaan näyttämättä tunteitani, tapahtui mitä tahansa. Siksi ehkä tämä blogi, jossa voin avautua. Muiden silmissä vaikutan varmasti välillä todella kylmältä. Kaiken paskan mitä ikinä minulle suolletaankaan, minä otan itseeni. Sanat imeytyvät minuun ja muille näyttää kuin ne katoaisivat olemasta, kuin niitä ei olisi ikinä sanottukaan tai että minä en olisi niitä ikinä kuullutkaan. Ihan kuin en välittäisi, en edes huomaisi, että joku on ne sanonut. Niitä ei enää ole. Voi siis olla, että vaikutan tunteettomalta, ylpeältä ja että luulen olevani parempi kuin muut. Mitä sitten?
Ei se tarkoita, että minä unohtaisin.
En ole ikinä ymmärtänyt ihmisten intohimoa ilkeyteen. Jotta minusta saisi reaktioita ulos, on satutettava yhä uudestaan ja yhä enemmän. Miksi? Jotta saa minun huomioni, on oltava äänekkäämpi, julkeampi, röyhkeämpi. Miksi? Ja jotta saisi minut kiinnostumaan itsestään on oltava päällekäyvempi, provosoivampi. Miksi? Miksi? Miksi?!
Olen onnellinen yksin. Miksi se on joillekin niin hankalaa ymmärtää? En halua sinua, en häntä, en ketään muutakaan. Haluan, että minut jätetään rauhaan. En halua pettyä yhä uudestaan. Jos alan vihdoinkin taas luottaa siihen, että joku on tukenani tai ojentaa auttavan käden ja tarjoaa olkapään, niin joudun lopulta pettymään. Olenkin vain kuvitellut kaiken.
Olen siis mielummin hiljaa, en kerro mitä ajattelen. En pyydä apuasi, teen sen mielummin itse. Jos en osaa, opettelen.
En tarvitse sinua. Enkä halua tarvitakaan.
Pettymykset opettavat välttämään niitä. Tuo loppuosa on täysin ymmärrettävää ja toisaalta kyllä ikävääkin että asiat ovat noin. Ja se että joku ei tajua sitä että provosoivampi käytös ei edes voi johtaa parempaan lopputulokseen, se on ikävää sekin. Tästä tekisi mieli keskustella enemmänkin, ymmärtää enemmänkin.
Provosoidakin voi monella eri tavalla, itse tätä välttämättä edes tiedostamatta. Jotkut voivat provosoida kärjistämällä, sanomalla tai tekemällä asioita saadakseen mun puhumaan, kiinnostumaan itsestään tai omasta asiastaan.
Mä en puhu koska en halua. Koska mua ei kiinnosta, että joku haluaa tietää mun asioita. Mitä sillä on mulle merkitystä? Moni ihminen on kiinnostunut toisten asioista, ihan omaa uteliaisuutta tyydyttääkseen. Sitä varten on keksitty tosi-tv:t. Sillä, että jotakuta kiinnostaa mun elämä ei ole mitään merkitystä, ellei mua satu kiinnostamaan mitä mieltä toinen on mun elämästäni, mun asioistani. Ja ellen mä oikeasti halua jakaa ajatuksiani, mitä yleensä en vaan tahdo tehdä.
Mä en halua jakaa tunteitani ihmisten kanssa, jotka eivät pysty tai halua ymmärtää mistä mä puhun. Mä en halua keskustella mulle tärkeistä jutuista ihmisten kanssa, joita ei oikeasti kiinnosta. Sitä on toisten välillä vaikea ymmärtää. Nainen, joka ei halua keskustella.
Tuleepa pikkuhiljaa tämä hyvinkin selväksi. En silti haluaisi ajatella olevani tai että minut nähdään olevan sellainen jota ei oikeasti kiinnosta, vaikka siis ei tässä välttämättä minuun edes viitattu. Yritänpä kuitenkin muistaa nuo seikat mitä toit esille, paremmin jatkossa kuin mitä tähän saakka.